M_itä? Nykytaiteen biennaalin kuraattoriksi on valittu taiteilija, kuvataiteen tohtori Teemu Mäki
Mikkelin taidemuseossa kesällä 2027 järjestettävän M_itä? Nykytaiteen biennaalin pääkuraattoriksi on valittu taiteilija, kirjailija, ohjaaja (teatteri/ooppera/ elokuva) ja tutkija Teemu Mäki.
Helsingissä asuva Teemu Mäki tuntee suomalaisen taidekentän hyvin. Hän on toiminut kuvataiteiden professorina Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen kulttuurin osastolla (nyk. Aalto-yliopiston Taiteen laitoksella) viisivuotiskauden 2008–2013. Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2018. Hän on myös kuvataiteilijajärjestöjen eurooppalaisen katto-organisaation, IAA Europen presidentti vuodesta 2022 alkaen.
”On hienoa päästä kuratoimaan M_itä?-biennaalia!
En kuratoi näyttelyä yksin, vaan yhteistyössä itäsuomalaisten taidemuseoiden kanssa, mutta sillä on merkitystä, että näyttelyn pääkuraattori on taiteilija.
Taiteilijoiden kuratoimilla taidenäyttelyillä on oma tärkeä tehtävänsä kuvataiteen maailmassa — aivan kuten taiteilijoiden omilla gallerioilla. Ne monipuolistavat kuvataiteen kenttää ja näyttelytarjontaa. Tämä on hyvä vastapaino sille näyttelyohjelmistolle, jonka taidemuseot luovat omien kuraattoriensa ammattitaitoon luottaen. Välillä on hyvä kuulla kenttää — eli antaa taiteilijoiden itse sekä ehdottaa että valita, mitä laitetaan esille.
Uskon, että itäsuomalaisen taiteen biennaaliin tulee paljon innostavia teosehdotuksia, joista pystymme luo-maan antoisan näyttelyn. Näyttelyllä ei ole etukäteen määriteltyä teemaa, vaan sekin syntyy meille lähetettyjen portfolioiden ja teosehdotusten pohjalta. Mitkä teemat, mitkä pelot ja unelmat ovat itäsuomalaisille kuvataiteilijoille tärkeimpiä juuri nyt?”
M_itä? Nykytaiteen biennaalin tavoitteena on itäsuomalaisen ammattitaiteen esilletuominen ja vahvistaminen. Biennaali muuttaa muotoaan näyttelypaikojen vaihtuessa. Mikkelin vuoden 2027 biennaalin taiteilijahaku avataan maaliskuussa, viikolla 11.
M_itä? Nykytaiteen biennaali on kahden vuoden välein toistuva uuden taiteen katselmus Itä-Suomessa. Biennaali on järjestetty vuodesta 2019 Kuopion, Mikkelin ja Joensuun taidemuseoissa ja nyt mukaan on liittynyt Lappeenrannan taidemuseo.